Siirry pääsisältöön

Tekstit

Kuu HR-kuvissa

. HR-lyhenne tuleen englanninkielisistä sanoista Heigh Resolution, suomeksi siis korkea tai suuri erotuskyky. HR-kuville on monta määritelmää, mm Adope määrittelee kuvan HR:ksi jos painokelpoinen kuvan koko on 300 pikseliä tuumalle (ppi). Tähtiharrastajat harvoin määrittelevät kuviaan painokelpoisuuden mukaan, sillä niitä yleensä katsellaan tietokonenäytöltä tai vain mobiililaitteella. Tietokoneiden näytön resoluutio on yleensä 72 ppi, eikä mobiililaitteiden resoluutio ole juurikaan korkeampi . Edellä kerrotusta syystä HR-määritelmä täytyy ”keksiä uudelleen”. Itse käytän määritelmää, että korkearesoluutioinen HR-kuva on sellainen, jossa ilmakehän kuvan erotuskykyä heikentävä vaikutus on saatu eliminoitua (lähes) täysin ja kuvaa voi katsella 100 % suurennuksella tietokonenäytöllä ilman, että kohina häiritsee liiaksi. Menetelmä, kuinka näin määriteltyjä HR-kuvia tähtivalokuvauksessa voidaan saavuttaa, on pinoaminen. Olen aikaisemminkin tässä blogissa kirjoittanut pinoamisen hyvistä puoli
Lähetä kommentti
Lue lisää
Uusimmat tekstit

Täysikuu

Otin tämän kuvan vain muutama tunti ennen täysikuun hetkeä . Täysikuu kiehtoo ihmisiä, vaikka havaintojen kannalta se ei olekaan aivan parasta aikaa. Parhaimmat havainnot tehdään silloin kun auringonpaiste luo varjoja, jolloin pinnan muodot tulevat parhaiten näkyville. Toki minäkin kuvaan täysikuuta, mutta kuvaamisen tarkoitus on useinkin Kuun näennäisen koon muutosten tallentaminen kuva-arkistooni. Näistä kuvista sitten löytyy monia kuvituskuvia artikkeleihin Avaruusmagasiini-blogissani. Tässä kuvassa on käytetty menetelmää, jota harvemmin Kuun kuvaamisessa käytetään. Kuvaan on pinottu puolensataa yksittäistä kuvaa, jotka on otettu kameran optiikkaa käyttäen. Kuvatessa käytin vain tavallista kamerajalustaa ilman seurantaa. Seurannan puuttuminen ei haitannut, koska valotusaika jäin niin lyhyeksi. Mitä etua siten pinoamisesta saa verrattuna yhteen still-kuvaan? Pinoaminen poista kuvasta ilmakehän turbulenttisuuden aiheuttaman epäterävyyden silloinkin, kun kuvaaminen tapahtuu Kuun ol
Lähetä kommentti
Lue lisää

Kuunvaiheet

  Kuun kiertäessä maapalloa, näemme sen valaistuneen päiväpuolen ja pimeän yöpuolen osuuden muuttuvan ilta illan jälkeen. Uusikuun jälkeen Kuun alkaessa näkyä iltataivaalla valaistunut osa on kapea ”sirppi”. Sirpin osuus kasvaa  ja tällöin puhutaankin ”kasvavasta Kuusta”. Viikon kuluttua Kuu näyttää puolikkaalta, jolloin "kasvavan puolikuun" aika. Valaistuneen osan osuus kasvaa edelle ja kun on kulunut toinen viikko, Kuu on täysi ja näemme koko meille näkyvän osan täysin valaistuneena. Tällöin puhumme ”täysikuusta”. Täysikuun jälkeen Kuu alkaa ”vähetä”. Tämä tarkoittaa sitä, että valaistuneen osan osuus pienenee ja yöpuolen osuus kasvaa. Kun on kulunut viikko täysikuusta, Kuu näkyy meille puolikkaana, on ”vähenevän kuun puolikuu”. Tämän jälkeen Kuu näkyy aamutaivaalla ja harva tulee kiinnittäneeksi huomiotaan siihen muutoin kuin vahingossa. Vähenevän kuun puolikuun jälkeen valaistu osa alkaa muistuttaa yhä enemmän ”sirppiä” ja vuorokautta tai paria ennen ”uusikuuta” Kuu kato
Lähetä kommentti
Lue lisää

Aurinko kapeakaistaisesti: CaK

Nykyisin tähtiharrastajille on tarjolla monia erilaisia kapeakaistaisia suodattimia ja niitä käyttäviä laitteita. Näistä mainitsen esimerkiksi CaK-lisälaiteeen, jolla voi valokuvata Aurinkoa lähiultraviolettivalossa. Sen läpäisemä aallonpituus on 393,4 nm ja kaistanleveys vähemmän kuin 0,24 nm. Lyhenne nm tarkoittaa nanometriä ja yksi nm on miljardisosa metriä. Käytetty aallonpituus on sen verran lyhyt, että ihminen ei sitä pysty näkemään, joten lisälaitetta voi käyttää ainoastaan valokuvaamiseen. Jos visuaalisesti yrittää havaita sillä, näkyy korkeintaan jotain siniviolettia himmeää valoa, mutta näkyvää kuvaa siitä ei synny. CaK-lisälaiteella saa näkyviin Auringosta aktiiviset alueet pilkkuineen. Tämä on erityisen mielenkiintoista silloin kun aktiivinen alue, jossa ei vielä ole pilkkuja, voimistuu nopeasti. Tällöin voi odottaa suurella todennäköisyydellä uusien pilkkujen ilmaantumisen. Vastaavasti aktiivisen alueen himmeneminen tai alueen pieneneminen, vaikka edelleen olisikin pil
Lähetä kommentti
Lue lisää

Tähti nimeltään Aurinko

Tähtitaivasta ajateltaessa useinkaan ei tule mieleen, että myös päivällä näkyy ainakin yksi tähti, Aurinko. Aurinko on niin lähellä (n. 150 000 000 km) että pystymme siitä erottamaan hyvin paljon yksityiskohtia. Tavallisen harrastajan havaintovälineillä on mahdollista havaita vain 1 000 km kokoisia rakenteita. Ja näitä Auringossa riittää ja ne muuttuvat jatkuvasti. Kahta täysin samanlaista Aurinkoa ei ole, sillä muutokset ovat hyvin nopeita, sitä nopeampia mitä pienemmistä muutoksista on kyse. Hienoimpia yksityiskohtia tähtiharrastajille ovat varmasti auringonpilkut, joiden määrä, koko, muoto ja monet muut yksityiskohdat vaihtelevat hyvin paljon päivästä toiseen. Auringonpilkut ovat magneettikentän aikaansaamia ilmiöitä ja niiden määrä kuvastaa myös Auringon aktiivisuutta: mitä enemmän on pilkkuja, sitä aktiivisempi Aurinko on. Aktiivisuus vaihtelee noin 11 vuoden jaksoissa ja siihen liittyy myös globaalin magneettikentän noin 22 vuoden jaksollisuus. Magneettikentän suunta vaihtuu no
Lähetä kommentti
Lue lisää

Se ensimmäinen kohde – Kuu

Aloitteleva tähtikuvaaja suuntaa varmasti kameransa ja kaukoputkensa ensimmäiseksi Kuuhun. Hienoa, sillä Kuu on kokonainen maailma, joka pitää pinnalla mitä hienoimpia yksityiskohtia. Lisäksi kuunvaiheet luovat aina uutta havaittavaa ja valokuvattavaa. Lisäksi Kuun etäisyys ja libraatio vaihtelevat, joten uskallan väittää, että Kuun on jokaisella kuvauskerralla erilainen. Menemättä tällä kertaa sen tarkemmin yksityiskohtiin kuukuvauksen saloihin, liitän tähän postaukseen pari valokuvaa, jotka olen ottanut kotipihaltani Nikon Coolpix P950 kameralla. Kamera sopii mainiosti Kuun valokuvaamiseen pitkä efektiivisen polttovälinsä ja optisen laatunsa ansiosta. Onpa kamerassa erityinen Kuukuvaus asetus, vaikka se tallentaakin kuvat vain jpg-formaattiin. Itse kyllä kuvaan ja tallenna kakki kuvat raw-formaattiin, jotta mahdollisimman laaja kuvien jälkikäsittely olisi mahdollista. Näidenkin kuvien alkuperäinen muoto on siis raw-formaatti. Kuuta kuvatessa voi myös käyttää kuvien pinoamista,
Lähetä kommentti
Lue lisää

Orionin sumu M42 – NGC 1976

Sumu M42 sijaitsee Orionin tähdistössä, ns. Väinämöisen viikkateen varressa tai Orionin miekassa. Sumu on sen verran kirkas, että se näkyy paljain silmin hieman utumaisena, tähteä muistuttaen. Orionin sumu on tähtiensyntymisalue, jossa on runsaasti nuoria kirkkaita tähti, joiden ympärillä on planetaarisia sumuja. Sumulle tyypillisen ulkonäon antaa punaisena hehkuva ionisoitunut vetykaasu ja kirkkaiden tähtien valoa heijastavia pölyjä ja etenkin sumun pohjoisosassa myös pimeä sumu. Orionin sumu sijaitsee 1 350 valovuoden etäisyydellä ja on näin lähin tähtiensyntymisalue. Sen iäksi on määritetty noin 100 000 vuotta. Osa siinä syntyneistä tähdistä on suuri ja hyvin kuumia, jotka säteilevät voimakkaasti uv-valoa. Tämä uv-valo ionisoi sumun vetyä, joka puolestaan antaa sumulle sen tunnetun ulkonäön. Sumun keskellä on kirkas neljän tähden muodostama ryhmä, jota kutsutaan trapetsiksi. Sen tähdet ovat kirkkaita O- ja B-spektriluokan tähtiä ja näin ollen hyvin kirkkaita. Tämä tuottaakin vaikeuk
Lähetä kommentti
Lue lisää